|
Tallennetun
musiikin nautittavuuden parantamiseksi syntyi 1950-luvulla
äänentoiston laatukäsite HIFI. Tavoitteena oli ja on edelleen
mahdollisimman luonnonmukainen toistettu ääni. Samanaikaisesti
lähti musiikkitallenteiden myynti hurjaan kasvuun. Seurauksena oli
musiikin kulutuksen laajeneminen ja ääniteteollisuuden
taloudellisen arvon merkittävä kasvu.
HIFI
oli käsitteenä epämääräinen. Ongelmana oli miten määritellä
hyvä ääni. Syntyi erilaisia koulukuntia. Oli henkilöitä, joille
kuulo oli ainoa laadun mittari ja vastaavasti jotkut painottivat
vahvasti mittausten merkitystä. Kenttä on ollut avoin erilaisille
guruille ja suoranaisille huijareille.
On
ilmeistä, että mittaukset eivät kerro äänestä kaikkea. Ei ole
olemassa mittaria, joka mittaisi hyvää ääntä. Samoin
subjektiivinen äänenlaadun arviointi ottaa huomioon tekijöitä,
joita ei saada esille esimerkiksi sokkotesteissä. Onkin aiheellista
arvioida äänenlaatua laajemmin.
Subjektiiviseen
äänenlaatuun vaikuttaa kolme tekijää:
-
Tekninen
äänenlaatu
-
Visuaalinen
äänenlaatu
-
Laatumaine
Ensimmäinen
kohta tarkoittaa kaikkia niitä ominaisuuksia, joita voidaan
teknisesti mitata. Toinen kohta ottaa laitteen ulkoisen toteutuksen
ja miten se tukee käsityksiä hyvästä äänenlaadusta. Kolmantena
oleva laatumaine sisältää ennakkokäsityksen tuotteesta tai
valmistajasta. Määrittely vastaa hyvin yleisempääkin psykologiassa
paljon käytettyä kolmijakoa tieto, tunne ja asenteet.
Edellä
olevalla määrittelyllä myös eri koulukuntien väliset kiistat
muuttuvat painotuseroiksi. Aikaisemmin koko äänenlaadun aluetta
kattanut HIFI on jäämässä vain tekniseksi termiksi, mitä tukee
myös sen kattava tekninen standardointi. Uudeksi yleiskäsitteeksi
on nousemassa ns. HIGH END.
|
