ÄÄNENLAATU

Tallennetun musiikin nautittavuuden parantamiseksi syntyi 1950-luvulla äänentoiston laatukäsite HIFI. Tavoitteena oli ja on edelleen mahdollisimman luonnonmukainen toistettu ääni. Samanaikaisesti lähti musiikkitallenteiden myynti hurjaan kasvuun. Seurauksena oli musiikin kulutuksen laajeneminen ja ääniteteollisuuden taloudellisen arvon merkittävä kasvu.

 

HIFI oli käsitteenä epämääräinen. Ongelmana oli miten määritellä hyvä ääni. Syntyi erilaisia koulukuntia. Oli henkilöitä, joille kuulo oli ainoa laadun mittari ja vastaavasti jotkut painottivat vahvasti mittausten merkitystä. Kenttä on ollut avoin erilaisille guruille ja suoranaisille huijareille.

 

On ilmeistä, että mittaukset eivät kerro äänestä kaikkea. Ei ole olemassa mittaria, joka mittaisi hyvää ääntä. Samoin subjektiivinen äänenlaadun arviointi ottaa huomioon tekijöitä, joita ei saada esille esimerkiksi sokkotesteissä. Onkin aiheellista arvioida äänenlaatua laajemmin.

 

Subjektiiviseen äänenlaatuun vaikuttaa kolme tekijää:

  • Tekninen äänenlaatu

  • Visuaalinen äänenlaatu

  • Laatumaine

Ensimmäinen kohta tarkoittaa kaikkia niitä ominaisuuksia, joita voidaan teknisesti mitata. Toinen kohta ottaa laitteen ulkoisen toteutuksen ja miten se tukee käsityksiä hyvästä äänenlaadusta. Kolmantena oleva laatumaine sisältää ennakkokäsityksen tuotteesta tai valmistajasta. Määrittely vastaa hyvin yleisempääkin psykologiassa paljon käytettyä kolmijakoa tieto, tunne ja asenteet.

 

Edellä olevalla määrittelyllä myös eri koulukuntien väliset kiistat muuttuvat painotuseroiksi. Aikaisemmin koko äänenlaadun aluetta kattanut HIFI on jäämässä vain tekniseksi termiksi, mitä tukee myös sen kattava tekninen standardointi. Uudeksi yleiskäsitteeksi on nousemassa ns. HIGH END.

 

SISÄLTÖ

  • HIFI

  • HIGH END

ÄÄNENTOISTO

etusivu