SALORA 40 A KUNNOSTUS

Kunnostettava SALORA 40 A

Tämän radion tarina kohdaltani alkaa 9.3.1985, jolloin ostin sen Salon huutokauppakamarin huutokaupasta Halikossa (viimeinen huutokauppa Hägerthin valinnassa) 10 markalla (huudot 5, 7 ja 10 mk). Radio oli varsin huonossa kunnossa joskin osiltaan täydellinen. Radio oli ilmeisesti kärsinyt kosteudesta, sillä kotelon yläpinnasta ja osin myös sivuilta oli viilutus joko kokonaan poissa tai liimauksestaan irti. Myös viilun alla ollut vaneeraus oli irti liimauksestaan. Tämä kerros oli joitakin halkeamia lukuunottamatta kuitenkin ehjä. Kotelon kulmat oli pyöristetty ja pyöristyksiä varten oli tehty eri palat, joihin sivujen, kannen ja pohjan vanerit oli liimattu. Nämä liimaukset olivat antaneet periksi niin, että kotelon muoto oli jonkin verran kärsinyt. Kotelon oikean sivun alaosasta pyöristyksen päältä oli viilutus poissa ja pohjavaneeraus irti. Etuosan mustat kehyslistat olivat osittain irti liimauksistaan. Etuosasta asteikkosyvennyksen reunoilta viilutus oli monin paikoin irti samoinkuin kautinaukosta. Etuosan jalkatassuna toimivasta laudasta oli joskus sahattu pala pois.

Ulkoasuosista radiosta puuttuivat sivunuppien alta muovilevyt. Etuosasta oli varissut pois Nordell & Koskisen salmiakkikuvion mallinen logo. Logon paikka ja malli oli nähtävissä viilutuksessa ja pieniä jäämiä myös värityksestä.

Radion koneistosta oli joskus vaihdettu verkkomuuntaja. Uusi verkkomuuntaja oli mitoiltaan erilainen alkuperäiseen verrattuna. Tässä yhteydessä oli jouduttu vaihtamaan jännitteenvalitsimen paikka ja mahdollisesti sävynsäätöpotentiometrin kiinnitys runkoon. Tästä viimeksimainitusta seikasta ei kuitenkaan ole varmuutta.

Radio puhdistettiin ja siihen kytkettiin sähköt 10.3.1985 jonka jälkeen radio jäi odottamaan kunnostusta. Vauriot olivat siksi mittavia, että kunnostukseen ryhtyminen vaati tarkkaa harkintaa. Tai kuten, kun kunnostus pääsi alkuun Salon kansalaisopiston huonekaluentisöinnin kurssilla syksyllä 2006, ohjaaja totesi tehtävän olevan vähintäänkin haasteellisen. 

Ennen kunnostukseen ryhtymistä irroitin koneiston kotelosta ja piirsin siitä kytkentäkaavion. Tietojeni mukaan kaikkien ennen vuotta 1945 valmistettujen Saloran radioiden kytkentäkaaviot ovat tuhoutuneet (palaneet). Niitä saattaisi kuitenkin löytyä vanhojen radiohuoltojen kätköistä.

Kunnostus alkoi kotelosta. Ensimmäinen tehtävä sassiksen poiston jälkeen oli purkaa kotelo osiin. Onneksi se oli koottu ruuveilla niin, että osien irroitus onnistui vaivattomasti. Kotelon pohjassa oli kaksi puista jalkatassua, jotka kumpikin oli kiinnitetty kahdella puuruuvilla. Kotelon takaosassa oli nauloilla kiinni takakannen kiinnityslistat ja pohjalla kaksi sassiksen kiinnityslistaa ruuveilla kiinnitettynä. Kaiutin oli kiinnitettynä vaneriseen kehikkoon, johon myös kaiutinkangas oli liimattu. Tämän jälkeen oli etumaski irroitettavissa. Sen kiinnitykseen oli käytetty kuusi ruuvia.Nyt oli kotelo purettu niin pitkälle kuin se oli mahdollista. Jäljellä oli vain kaiuttimen irroitus kehikostaan ja kaiutinkankaan irroitus. Kaiutinkangas oli liimattu kalaliimalla ja sen sai vahingoittumattomana irti.

Kotelon kunnostus alkoi poistamalla vahingoittunut viilutus. Viilutus poistettiin koko yläosasta aina kummankin sivun yläosaan saakka. Työkaluina olivat taltta ja puukko. Jätettävän viilun raja tasattiin viivoitinta käyttäen. Seuraavana vaiheena oli viilun alla olevan irronneen vaneerauksen liimaus. 

Tässä vaiheessa jouduttiin tekemään valinta alkuperäisen kalaliiman ja nykyaikaisen liiman välillä. Keskusteluissa kurssin ohjaajan kanssa päädyttiin Erikeeperiin sen parempien tarttumisominaisuuksien takia. Pelättävissä oli, että alareunasta irronnut vaneeraus ei pysyisi kiinni vanhoilla liimoilla. Pelko osoittautui aiheelliseksi, sillä kahden tunnin liiman kuivumisajan jälkeen irroitettaessa puristimet, alkoi pyöristyksen yli oleva liimaus hitaasti muuttaa muotoaan. Puristin liimauksen uudelleen ja annoin sen olla rauhassa viikon. Tämän jälkeen liimatussa vaneerauksessa ei tapahtunut enää elämistä. Tämä liimavalinta oli kunnostuksessa ainoa myönnytys nykyajalle.

Vaneerauksen liimaus alkoi kotelon pääliosasta. Koska liiman vieminen kotelomateriaalin ja vaneerauksen väliseen rakoon pohjaan saakka ei onnistunut millään välineellä, ohennettiin liima ja annettin sen valua painovoiman vaikutuksesta pienimpiin rakoihin. Liimauksen puristus tapahtui kahden laudan välissä. Laudat oli sahattu sopiviin mittoihin niin, että ei puristettu kotelon puöristyksiä. Vaneerausta vasten käytin ohutta solumuovia, jonka tarkoituksena oli puristusvoiman tasaaminen koko liimattavalle alueelle. Opin tekniikan perushuollettaessa Salon ilmailukerhon ASK13-tyyppistä koulukonetta. Liimauksen annettiin kuivua puristuksissa vuorokauden. Liimaus onnistui erittäin hyvin. Seuraavana oli vuorossa kotelon alaosan pyöristyksen yli irronneen vaneerauksen liimaaminen. Sitä varten valmistettiin sekä sisä- että ulkopyöristystä vastaavat puumuotit. Näiden avulla saatiin vaneeraus puristettua muotoon. Myös tässä käytössä oli solumuovi. Jo aikaisemmin mainitun liiman kuivumisepisodin jälkeen myös tämä vaneeraus saatiin liimattua onnistuneesti. Nyt noin vuosi liimauksen jälkeen vaneeraus on pysynyt hyvin paikallaan. Näiden liimausten jälkeen alkoi näyttää siltä, että kotelo saataisiin todellakin kunnostettua. 

Kunnostus jatkui etupanelin asteikkosyvennyksen irronneen viilutuksen liimaamisella. Pinnan kaareva ja vino muoto oli ongelmallinen ja sitä varten valmistettiin puiset puristutyökalut. Niiden avulla käyttäen solumuovia puristuksen tasaajana saatiin viilut liimattua takaisin paikoilleen. Sama tehtiin kaiutinaukon viiluille.

Seuraavana oli vuorossa kotelon sivu- ja yläpintojen uudelleen viiluttaminen. Viiluksi valittiin hivenen alkuperäisestä poikkeava puulaji sillä tarkoituksena oli, että uudelleen viilutettu osa olisi jälkeenpäin erotettavissa. Toinen ongelma oli vanhan viilutuksen värimuutokset. Viilutus aloitettiin kummaltakin sivulta. Viilun liimaus tapahtui kolmessa vaiheessa. Ensiksi suoristettiin uuden viilun reuna sopimaan saumattomasti yhteen vanhan viilun kanssa ja liimattiin kiinni sivun suoraan pintaan. Tämän jälkeen viilu liimattiin pyöristyksen yli käyttäen jo aikaisemmin mainittuja muotteja. Viimeisenä viilu liimattiin yläpintaan. Joka vaiheessa käytettiin solumuovia puristuksen tasaajana. Sama toistui kotelon toisella sivulla. Viimeisenä viilutettiin kotelon yläpintaan jäänyt kapea kaistale. Sitä varten tasattiin viilujen reunat ja tehtiin aukkoon tarkasti sopiva pala. Tämän jälkeen kaikki viilutukset olivat eheät.

Vuorossa oli vanhan lakkauksen ja petsauksen poisto ehjistä viilupinnoista. Lakkaus poistettiin siklaamalla ja petsaus hiomalla. Näin saatiin paljastettua puhdas puupinta. Tässä vaiheessa korjattiin kotelon alaosasta paljastunut viilutuksen vaurio.

Viimeisenä oli vuorossa kotelon etuosaan liimatun kehyksen kunnostaminen. Kotelon muodon muutoksen seurauksena kulmaliitokset eivät sopineet tarkalleen toisiinsa. Irronneet liimaukset korjattiin. Jälleen jouduttiin kaarevien pintojen takia valmistamaan muotit, jotka vastaavat pinnan muotoa. Kehyksestä oikeasta alakulmasta sisäpuolelta jouduttiin poistamaan puuta ja vastaavasti lisäämään ulkoreunaan. Valmistetulla työkalulla puristettiin viilu muotoon ja liimattiin kiinni. Kulmaliitoksissa oleviin rakoihin lisättiin puuta niin, ettei rakoja enää ollut. Viimeisenä kehyksen puulisäykset  hiottiin oikeaan muotoonja samoin hiottiin vanhat petsaukset. Tämän jälkeen kotelo oli puuosiltaan alkuperäisessä kunnossa lukuunottamatta pientä muotovirhettä ja odotti pintakäsittelujä.

Ennen kotelon petsausta korjattiin jalkatassu. Poistetun palan aukon reunat tasoitettiin ja siihen valmistettiin tarkalleen paikalle sopiva täytepala. Sassiksen kiinitysruuvia varteen täytepalaan tehtiin pyöreä syvennys. Molemmista tassuista poistettiin vanha lakkaus ja hiottiin petsaus. 

Kotelon ja jalkatassujen paljaat puupinnat petsattiin mustiksi ja jätettiin odottamaan lakkausta.

Työn alle otettiin kaiuttimen kiinnityskehikko. Siitä oli irronnut jonkin verran vaneeriviiluja. Niiden tilalle liimattiin uudet. Kehys hiottiin ja petsattiin. Alkuperäinen petsi oli harmahtavaa ja uusi sitä hiukan ruskeampaa. Tässä tapahtui pieni sävymuutos. Aiemmin irroitettu kaiutinkangas pestiin käsipesuna ja silitettiin. Muita toimenpiteitä ei kehykselle tehty. 

Sassiksen kiinnityspalikat ja takakannen kiinnityslistat puhdistettiin kevyesti hiomalla. Kiinnityslistoista poistettiin vanhat ruosteiset naulat. Nämä olivat varsin huonossa kunnossa eikä kaikkia saatu poistetuksi vaan ne katkeilivat. Naulojen katkenneet päät hiottiin.  Muita käsittelyitä ei kiinnityspalikoille ja kiinnityslistoille tehty.

Viimeisenä kotelo-osana otettiin käsittelyyn viilutettu maski. Siitä olivat irronneet viilutukset korjattu aikaisemmin. Nyt poistettiin vanha lakkaus kaikista pinnoista ja hiottiin kevyesti

Kotelon kunnostuksessa oli jäljellä enää lakkaus. Maski, jalkatassut  ja kotelo lakattiin irrallisina, Lakkana käytettiin shell-lakkaa. Tavoitteena oli kiilloitettu pinta. Lakkauksen jälkeen kotelo oli alkuperäisessä loistossaan. Ainoana puutteena on puuttuva Nordell & Koskinen logo.

Vuorossa oli kotelon kasaus. Radion takaseinä jätettiin entiselleen. Siitä poistettiin ainoastaan huonokuntoinen verkkojohto, jonka kunnostus odottaa koneiston käsittelyä. Kunnostustyöhän oli tehty Salon kansalaisopiston huonekaluentisöinnin kurssilla ja radio oli saatava opiston kevätnäyttelyyn. Siellä radio oli otsikkokuvan mukaisessa kunnossa.

Työ jatkuu radiotekniikan kunnostuksella.

Tällä hetkellä tiedossani on kolme varmaa SALORA 40 radiota ja yksi epävarma. Salon elektroniikkakokoelmissa on varmuudella kaksi SALORA 40 radiota. Tällä sivulla esitelty radio on kolmas varma. Vielä 1980-luvulla erään salolaisen Turuntien varrella sijaitsevan liikkeen ikkunassa oli jouluisin SALORA 40. Tämän radion säilymisestä tai nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa.

SALORA 40 A

koneisto edestä

SALORA 40 A

koneisto päältä

SALORA 40 A

nuppi

SALORA 40 A

kunnostus ja entisöintikertomuksia

kunnostus ja entisöinti

historiallisia radioita

etusivu